keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Tuhlausta

Lapsetonta elämää. Kävin ostoksilla, hups, kaksi tuntia meni. Ja jonnin verran rahaa... No sainkin kaikenlaista tarpeellista, kuten seinäkalenterin ensi vuodelle, lisää rahaa bussikorttiin, uuden avaimen ja pojalle isomman yöpuvun. Ja kaikenlaista ei ehkä niin tarpeellista, kuten askartelutarpeita ensivuoden joulukortteihin, lasikulhon, pari lastenkirjaa, hopea ja alpakkalusikoita ihanilla koristeilla (jos vaikka askartelisi...) ja lassi ja leevi sarjakuva-albumin. Se on kyllä varsinainen kurkistus tulevaisuuteen ;)

Nyt on ehkä vähäksi aikaa tyydytetty shoppailuhimo ;)

Juttelin myös pojan kanssa puhelimessa. Mukavaa kun hänestä alkaa saamaan selvää myös puhelimessa. Kovasti paljon oli juttua. Oli puuhannut mummin ja papan kanssa vaikka mitä :)
Mutta on mulla silti vähän ikävä.

Jään odottelemaan iskeekö minuunkin oksennustauti...

maanantai 27. joulukuuta 2010

Tämän vuoden itsetehdyt joululahjat jäi vähän vähille.
Pojan kanssa painettiin päiväkotiin hoitajille omppukassit. Samoin samanlainen tehtiin mummille ja papalle. Valkoiseen kangaskassiin (valmiina ostettuun, laiska minä) painettiin omenan puolikkaalla, oranssinpunaisella kangasvärillä omppuja. Tuli ihan kivoja kasseja :) Tehtiin ne jo hyvissä ajoin ennen pojan joulujuhlaa ja kuvia en tietenkään älynnyt ottaa.

Jotain pientä odottaa vielä lahjansaajaa.


Pojalle ompelin ravun. Salaa. Miehen kanssa olivat olohuoneessa leikkimässä ja minä ompelukoneella keittiössä. Välillä kuului varoitushuuto, poika tulee! Ja rapu vilahti piiloon kippoon. Rapuun minä olen tyytyväinen, tuli mukavan pehmeä (vaikka se onkin jo purrut minua nenästä ;) Kankaana on velourinjäänteitä vaateprojektista. Kaava on ihan omasta päästä. Täytteenä teurastettua (uutta) tyynyä.

Siinäpä ne sitten taisi ollakin, ne omatekemät... Jos ensivuonna aloittaisi aikaisemmin ;)

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Kotona jälleen. Nyt on kinkkua syöty, suklaatakin maisteltu, äidin lanttulaatikkoa ja juustoja :) Masu on (melkein) vieläkin täynnä :)

Aattona käytiin miehen kanssa kaksin haudoilla, -25 astetta, pikapyrähdys siis, vain kynttilät mummon haudalle ja muualle haudattujen muistomerkille. Päivällä herkuteltiin ja illemmalla joulukuusen alle ilmestyi kuorma lahjoja. Poika oli ilmeisesti ollut kiltti. Voi sitä lahjojen avaamisen riemua! Ehti kuitenkin välillä kantaa lahjat myös muille :) Paketeista paljastui mm se kauan kaivattu cars poliisiauto (lego), palapelejä, kirja (josta tuli uusi lemppari), lehmän talo! Ja juna. Junalle kyllä kävi jo köpelösti. Sei ollut heiton kestävä. Ensimmäisellä kierroksella korjaus onnistui suht helposti. Toisella kerralla se vaati erikoistyökalut, pikaliimaa ja kolvin. Kenen neron idea on käyttää kolmiokantaisia ruuveja? No nyt on sellainenkin ruuvimeisseli, pappa teki. Juna toimii taas, mutta se on nyt hyllyllä. Luvattiin se pojalle sitten kun hän täyttää 15 vuotta...

Lehmät laitumella

Papalla oli muutenkin tonttuverstas käynnissä, korjasi myös navetan oven (hieman käyrä), poliisiauton renkaat (irtoilivat), trukin haarukan (irtosi innokkaan työmiehen käsissä).

Minäkin olin ollut ilmeisesti kiltti. Mieheltä kirjoja, mummolta villasukat, vanhemmilta hemmottelusuihkutuotteita ja perheelle yhteiseksi vohvelirauta. Rauta on jo korkattu, hyviä olivat ;)


Tänään lähdettiin ajamaan kotiapäin. Paitsi poika. Jäi mummille ja papalle, kokonaiseksi viikoksi! On tää aika kummaa, katsottiin jo kokonainen leffa, yhteen menoon! Ohhoh. Mutta on mulla jo vähän ikävä....

Huomenna menen töihin, bussilla. Kuka tilasi valkoisen joulun? Nyt saisi jo riittää! (Tehtiin lumitöitä reilu puolituntia että päästiin omalle parkkipaikalle ja parkkipaikalta vielä etuovelle...)
Vielä ulos, pitää tehdä lumityöt, osa kaksi.

torstai 23. joulukuuta 2010

23.12.2010


-Viimeisiä jouluvalmisteluja... tarkoittaa siis joulusiivousta valot sammuttamalla.
-Avasin ulko-oven ja suljin sen myös hyvin vikkelästi. Samantein sattui keuhkoihin kun hengitti, ilmeisesti vielä on vähän jotain vialla...

-Blogini hiljenee nyt joulun viettoon, aijon viettää pyhät toinen käsi kinkkulautasella, toisen pidellessä kirjaa nenäni edessä (mikäli joulupukki on kuullut toiveeni) ;)

-Rauhallista joulua kaikille!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

22.12.2010


-Aamulla herätys 5.45. Koko aamupäivä yhtä tuskaa ja huutoa. Eräs pienempi on mm kaatanut joulukuusen, pissinyt protestiksi sylissä ja sylkenyt yskänlääkkeen naamalleni.
-Klo 12 vihdoin päiväunet! Herättiin puoli neljä. Olo on hieman eri... ;)
-Ostin granaattiomenan, koska olin nähnyt herkullisia kuvia semmoisista, pitkin blogeja. Minun oli toki kaunis, muttei kovin herkullinen. Ehkä se oli raaka. Joulun jälkeen voisi tutustua uudelleen, myyjä apuna, mikä niistä on syöntikypsä.
-Flunssa on vienyt joulutunnelmani mennessään. Tekisi mieli vain käpertyä peiton alle. Voin ottaa sinne toki sen kinkkulautasen ;)
-Jos hajuaistin lisäksi katoaa makuaisti, ennen jouluruokaa, alan itkeä.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Ompeluiltapäivä!

Olen hukannut pojan tänään kaksi kertaa. Yhtäkkiä mieleen tulee että missä poju on! Kun on niin hiljaista... Sitten kas, siinähän hän on, nenäni edessä ja katsoo telkkua. (No ollaan me tänään myös leikitty, kylvetty, syöty... mutta sairaspäivän huvia on telkun katselu)

Siinä sitten itse puuhasin olohuoneen lattialla ja leikkelin kankaan paidan paloiksi. Ja kun mies tuli kotiin ehdin ommellakin sen!


Kangas on eurokankaan palalaarista. Tumman sinistä joustofroteeta. Tein siitä raitaisesta joustofroteesta elämäni ensimmäiset taskut paitaan. Ihan kivat tuli, mutta olisi ehkä voinut näkyä enemmän sitä raitakangasta. Tähtinauha on tilattu saksata ja kangasmerkki on Tallinnasta, Karnaluksista. Päädyin nalle merkkiin, koska se vielä kelpaa, vuoden päästä tilanne lienee toinen ;) Vaaditaan lienee jo pääkalloja (ei tipu, ei heru!)
Paita on suora, vaikka näyttääkin kuvassa epäilyttävästi tunikalta. Ihan jees. :)

21.12.2010

Poro? :)



Pojasta soitettiin eilen että piti hakea kesken päivän päiväkodista, oli kipeä, kun haen löydän iloisen pienen duracel pupun joka loikkii ylös alas, hoitajan selittäessä että kyllä se ihan oikeasti yski... vielä äskön...

Tänään vein pojan lääkäriin, koska kyllä, hän yskii, myös yöllä (= kukaan ei nuku). Lääkärimatkan poika on ihan uivelo, kun päästään lääkärin ovesta sisään, hän menee taas duracel pupuna pitkin seiniä ja minä selitän että kyllä se ihan oikeasti yski... vielä äskön... Kun lähdetään lääkäristä kotiin poika on taas ihan uivelo. Että sellasta.

Lääkäri laittoi sairaslomaa jouluun asti. Hyvä niin. Jos yskä lähtisi pois. Ja jos vaikka minäkin siinä vahingossa tervehdyn. Tämä megaflunssa on meillä kaikilla.

Mutta olipas tuonne kylille laitettu kaunista joulua! Tultiin ulos ja heti ensimmäisenä näkyi jouluvalot ja joulukuusi. Poika oli ihan innoissaan! Tavaratalon jouluikkuna oli kaunis, siilien karkkipajaa piti katsoa pitkään. Harmi että kamera oli kotona eikä puhelimen kameralla tee yhtään mitään. Hieman kurkittiin joulutoria lääkäriaikaa odotellessa. Jossain olisi kuulema ollut eläimiäkin, mutta niitä ei nyt lähdetty etsimään. Bussia kotiin odotettiin mukavasti tavaratalon leluosastolla ;)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Minä poika pyydystinkin suuren suuren valaan!


Pääsin pitkästä aikaa eilen ompelukoneelle. Poika on kasvanut ja paidan hihat alkaa jäämään lyhyiksi (hän kun on tätä miinankantajien kuulua sukua...) Tarvitaan siis lisää isompia paitoja. Vihdoin uskalsin ottaa käyttöön aikoja sitten kangastukusta ostetun joustofroteen. Merkkilaatikossa valas huuteli että hän haluaa olla paidan koriste ja niin minun oli uskottava ja valas kiinni ommeltava. Kaava on jälleen kerran Ompele lapselle kirjasta :) Paidasta tuli ihan poikani näköinen :) Ihan ei jäänyt riittävästi housuihin kankaasta, pitää keksiä jotain muuta... Ei siitä kyllä toista paitaakaan tule. No, mietitään.

19.12.2010


-Lunta sataa
-Käytiin hirmuisessa myräkässä joulutorilla
-Ostin purkillisen sinappia ;)
-Oli mukavaa
-Kotona odotti lumityöt...

Sain uuden huopahatun (kiitokset lahjoittajalle :), laitoin en ensimmäistä kertaa pojan nähden päähäni eilen. Poika katsoo minua silmät pyöreinä ja sanoo "äiti, mustekala päässä!" Niin, lasten suusta kuulee totuuden. Aijon silti jatkossakin hillua mustekala päässäni ;)

lauantai 18. joulukuuta 2010

18.12.2010


-Nyt meni sitten suurinosa äänestä
-Haaveilin joulutorilla käymisestä, taitaa jäädä sekin väliin.
-Joskus vois tapahtua oikeasti jotain kivaa.

torstai 16. joulukuuta 2010

16.12.2010


-Kurkku kipeä, jälleen kerran.
-Väsyttää, ketuttaa, ketuttaa ja väsyttää.
-Mutta keisarin uudet tumput on valmiit!


-Puikot: 2 mm bambut, ennen suorat, nykyisin käyrät
-Langan kulutus: 12 g!!
-Lanka: vyöte nyt kateissa
-Koko: 2-3 v
-Silmukoita puikolla: 12
-Malli: perusperusperus
-Jumalaisen pehmoiset!
-Note to myself pojan käsi on isompi kuin uskotkaan, kavenna vasta kun olet varma asiasta!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010


-Askartelin edesmenneellä sairaslomalla pojalle satsin lorukortteja. Samalla vaivalla askartelin niitä tuplasatsin ja lähetin blogituttavalle jouluyllätykseksi :) Poika on tykännyt, erityisesti autolorusta, ylläri. Osa on kyllä vielä saamatta, odottelevat vuoroaan kalenteripussukoissa.

-Tänään juhlittiin joulujuhlia. Olin ollut ilmeisesti kiltti, sain monta kivaa pakettia :)

15.12.2010


-Tonttupajassa on vilinää, pojan pakettiin jotain pehmeää...
-Pesen pyykkiä, taas.
-Ostin joululehden, tavoistani poiketen
-Kirjastosta löytyi Mimmi lehmän joulukirja <3
-Lainasin mennään jo kotiin kirjan, lohduttavaa katsottavaa, koteja luonnontilassa ;)
-Keisarin tumpuista puuttuu toinen peukalo ja päättely, sitten ne on valmiit.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Hätätila ohi! Possu löydetty! Hän oli piiloutunut/piilotettu pojan lelutyökalupakkiin. Empä olisi sieltä osannut etsiä...

No nyt on siivottu sängyn vierusta. Että jotain hyvää sentäs ;)
Mayday! Apua! Hätätila!

Pojan possu on karkuteillä!! Ei ole sängyssä, ei sohvan alla, ei tyynyjen välissä. Ei lelulaatikossa, ei nojatuolin alla, ei kärryissä, ei keittiönpöydällä... Kohta loppuu paikat mistä etsiä! Ja Hän katosi jo eilen. Ja huomenna Hänen pitäisi olla mukana päiväkodissa.

13.12.2010


-Pojat vietti tänään sairaspäivää kotona. Toivottavasti tämä oli nyt tässä!
-Eilen koristeltiin kuusi
-Jos tänään saisi (talvi)valot sisälle, ulos laitto on hieman myöhäistä ;)

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

12.12.2010


-Ei se sitten eilen jäänyt siihen kahteen kertaan, se vatsatauti.
-Istuttiin vessassa yhteentoista illalla ja katseltiin joulupukki ja noitarumpua, luettiin viirua ja pesosta ja veeti possua
-Pesin yläkerran maton
-Poika nukkui yön vieressä ja mies kenttäsängyssä.

-Oma hengitys kulkee taas sattumatta, mutta flunssa on edelleen
-Sain siivottua käsityölehtipinon, arkistoin laatikollisen lehtiä mökille
-Keisarin uudet lapaset edistyivät
-Olen melkein lukenut kokonaisen romaanin, jo kolmas tänä syksynä! (sanoo hän joka luki ennen kolme viikossa)
-Joulukortit on postissa :)

lauantai 11. joulukuuta 2010

11.12.2010


-Sataa lunta.
-Käytiin aamulla kaupungilla, poikaa kiukutti autossa. Kaupassa syykin selvisi, oksensi päälleen.
-Lasten vaatteet, joiden vesipesu on kielletty, ei ole kovin käteviä.
-Äitien vaatteet, joiden vesipesu on kielletty, ei ole sen kätevämpiä.
-Pesin molemmat.
-Pesin myös turvaistuimen.
-Loppui onneksi siihen, kai.
-Sohvan päällä on silti lakana.

perjantai 10. joulukuuta 2010

10.12.2010


-Piparitalot matkalla myyjäisiin, yhden jätin kotiin.
-Enää sattuu vain joka toinen henkäys. Ja nieleminen.
-Vein pojan hoitoon, jäin suustani kiinni, virhe, tuli kylmä.
-Olen hengannut netissä ja löytänyt ihania lastenrunoja.
-Olen askarrellut jouluyllätyksiä.
-Olen shoppaillut netissä, suosittelen.
-Keisarin toinen tumppu on valmis! Vielä toinen...
-Pitäisi kehitellä jotain syötävää, nälkä.  Minttusuklaakin loppui (oli hyvää)
-Vai ottaisiko sittenkin torkut.

torstai 9. joulukuuta 2010

9.12.2010


Kävin aamulla kääntymässä töissä, ruokailuun mennessä olin jo ihan naatti. Niin kauan on hyvä kun ei tarvi hengittää.

Kotona istuin pöydän ääreen ja puuhailin rauhassa. Naapureille ja tutuille joulutervehdyksiä, piparitalon pakkausta ja tulitikkuaskien päällystystä.

Poika on ollut innoissaan, hain aikaisemmin kotiin ja sen jälkeen on leikitty. Ts meikä on maannut pojan sängyllä ja poika on leikkinyt, tehnyt palapelejä, rakentanut duploilla, yhdessä on tutkittu lorupussia. Sitä on selvästi käytetty päiväkodissakin, koska poika on oppinut heiluttamaan pussia oikea oppisesti ja laulaa laulua, eteenkin sitä kohtaa jossa hän saa kurkistaa pussiin, tömpsis. "Äiti, laula!" yritin lintsata... ;) 

Nyt onkin pikkukakkosen aika, kutonen pari riviä keisarin uusia tumppuja...

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

8.12.2010

Joko Joulupukki tulee?
-Pojan ihan ensimmäiset päiväkotijoulujuhlat <3 Lapseni oli tähti! Kirjaimellisesti.
-Joulukalenterista tuli pojan unipossulle tonttulakki. Äititonttu ompeli sen eilen illalla, silmät ristissä, vähän ennen kymmentä.
-Katselemme jälleen kerran joulupukki ja noitarumpu leffaa.
-Neulon lapasia, 2mm puikoilla. On keisarin uudet vaatteet olo, eihän se valmistu ikinä.
-Joulukortit kirjoitettu ja postimerkit liimattu!
-Pidän vajaista viikoista, huomenna on jo torstai!

maanantai 6. joulukuuta 2010

6.12.2010


-Avattiin joulukalenteri :)
-Tehtiin lumityöt, kahteen kertaan.
-Kokosin muutaman pienen piparitalon
-Syötiin hyvää ruokaa (ja pipareita)
-Tehtiin joulukortit, versio 2, ilman hileitä!
-Selvitin päästäni rastan, yhden, hyvin ison
-Nyt sytytän kynttilän, paistan popkornia ja linnoittaudun telkkarin eteen katselemaan linnanjuhlia :)

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

lauantai 4. joulukuuta 2010

4.12.2010


-Porukat oli kylässä, poika nukkui yön mummin ja papan välissä
-Pikkujoulukinkku paistettu ja syöty
-Pojan hiukset leikattu, pelkäsi varmaan kaljuuntuvansa, sanoi ainakin 6 kertaa "äiti, riittää!!"
-Miehen hiukset leikattu
-Yläkerrasta vaihdettu hieman huonekalujärjestystä, tuli tilaa, mutta vielä olisi hommia...
-Lunta sataa
-Kamala tarve luoda jotain, en vain tiedä mitä...