tiistai 29. maaliskuuta 2011

Eilinen ei käynnistynyt mitenkään, eikä tämäkään päivä ihan lottovoitto ole ollut...

Leivottiin kuitenkin suklaamuffinsseja. Menin syömään kaksi ja vieläkin on ihan sokerihumalainen olo. Ei olis kannattanut. Tosin olivat kyllä hyviä ;)


Sunnuntaina siivosin olohuonetta ja vaihdoin maton. Hyvä minä! Tänään poika vetäs puhtaalle, valkoiselle matolle pari desiä cocacolaa. Joo. Nyt ei olkkarissa ole mattoa ja pyykkiteline itkee painon alla, matto on kuivumassa kylppärissä. Jeejee.

Siivosin pojan vaatekaapin ja tein kengistä listan, etten osta samantyylisiä ja samankokoisia kenkiä, ylimääräisiä. Samalla vaihdoin kaikki edellisen koon vaatteet isompiin. Ja nimesin ne kaikki. Siinä oli aika homma. Mutta nyt edes jonkun perheenjäsenen vaatekaappi on järjestyksessä.

Samaan aikaan toisaalla. Poika oli hipsinyt yläkertaan ja löytänyt vahaliitulaatikon. Ja tehnyt vähän taidetta.


No on kyllä todettava että liina on nyt hienompi. Mutta periaatteesta vähän piti torua. Meillä on kyllä paperia piirtämistä varten...

Viikonloppu oli sentään parempi. Oltiin mun porukoilla. Ja päästiin miehen kanssa kaksistaan kaupungille. Rahat meni ja kivaa oli. Mies löysi itselleen kauan etsityt kumisaappaat. Poikakin sai uudet saappaat, vaikka ihmettelen kyllä Nokian saapaskokoa. Ei taija olla vielä ensi syksynkään saappaat, vaikka numeron puolesta pitäisi sopia. No onneksi jalka kasvaa ;)

Niin ja ostettiin ensimmäiset pääsiäismunat. Pojalle cars ja miehelle nallepuh. Cars oli ihan jees, yllätyksenä pyyhekumi jossa oli Martin kuva. Ihan hyvä juttu, käytännöllinen ja martillinen. Nallepuh munasta tuli pari senttiä halkasijaltaan oleva pehmokumipallo. Vaalean sininen. Ei minkäänsortin nallepuh kuvaa. Ei mitään. Aika pettymys. Silloin kun minä olin pieni (huomaa paasaava äänensävy) oli pääsiäismunissakin kunnon yllätykset. Ainakin niissä joista sai sormuksia. Nih.

Kutimillakin on taas töitä. Kudon keisarin uusia tumppuja osa 2. Jatko-osa on ensi talvea varten. Hitaasti edistyvät, sekä ajan että näkymättömän langan takia. Ja osansa saattaa olla myös yhdellä puuttuvalla puikolla. Onneksi nämä pienet valmistuvat myös neljällä puikolla.

Tää kellojen siirto ei oo vaikuttanut kyllä mun uniini, voisin mennä nukkumaan jo nyt. Pojan uniin se sen sijaan vaikutti, joten ei pelkoa että voisin hautautua peittoihin. (Joissa on ne uudet, vitutusrahalla ostetut ihanat petivaatteet, aaah, pienestä sitä ihminen ilonsa saa ;)

Jos vielä vähän rutistas ja siivois vielä vähän jotain nurkkaa...

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tuoli

Niin, siis virkkasin. Tuolinpäällisen kaverille.


Kyllä siitä sitten ihan kiva tuli, vaikka meinasi usko loppua kesken.
Lankana puuvilla, mayfloverin 8/8. Ja jotain vyötteetöntä ylläriä.
Sitä kului 329 grammaa. Tai no oikeammin lankaa jäi jäljelle 24 grammaa. Koska en sitten muistanut punnita osia ennen kiinniompelua ;)
Koukkuna oli se mikä sattui käteen osumaan, luulen että se oli nro 3. Tai 3,5. Ehkä. Metallinen joka tapauksessa.

Joo, mutta toista en kyllä tee. Ainakaan vähään aikaan.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Pullantai!

Eiliseltä kirppisreissulta tarttui mukaan Iittalan jääkaappimagneettipaketti. Ihan vain siitä syystä etten enää osaa letittää pullapitkoa. Nyt on ohjeet.


Hassua vain oli että paketissa toisena magneettina oli lettutaikina ohje, kyllä siihen pullataikina olisi kuulunut ;) (oli siis ihan Iittalan itsensä tekemä valinta)

Tänään sitten kuitenkin leivottiin pullaa! Poika taiteili lumiukkopullan:


Minä tein kierrepullia toffee kookostäytteellä, oli (ja meni) hyviä ;)

Iltaruokaa varten keittelin kotijuustoa. Ohje oli vanha tuttu, mutta jostain syystä en ole sitä tehnyt pitkään aikaan. Tosin pienensin ohjeen ja tein vain litrasta maitoa. Tässä talossa on aina vaarana että kokeilut jää itselle syötäväksi. Poika kyllä tykkäsi kun annoin maistiaispalan. Iltaruualle ajattelin paistaa sitä. Katsotaan kuis käy ;)
Heraa jäi jäljelle aika paljon, jos tästä vielä jaksaa, voisin täräyttää siitä sämpylät tai jonkun muun pikaleivän...

Kun tämä flunssarupeama on ohi, alkaa pojan vieroitus telkkarista. Huhhuh. Nyt on saanut katsoa tasan niin paljon kun on halunnut. Reilu viikko kipeänä ja on pitänyt olla vähän rauhallisemmin. Ja nyt on mulla flunssa. Ei irtoa telkkuvierotus kyllä nyt. Tosin puuhattiinhan me jo sen pullan kimpussa ;)
Nyt Pekka Töpöhäntää ja jos minä vaikka vähän neuloisin samalla... :)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Lapseni tosiaankin on kipeä...
Kömpi äskön ite isin puolelle sänkyä, isin tyynylle laittoi pään, isin peiton laittoi päälleen ja nukahti. <3

Ja juu, on hän kyllä kipeäkin. Molemmissa korvissa kunnon korvatulehdusja yli 38 astetta kuumetta (normaalisti on siinä 36 tienoilla). Sai hevoskuurin jotain antipenioottia. Korviaan ei kyllä ole yhtään valittanut. Voi mun pientä, toivottavasti paranee pian!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Poika oli kipeänä viime perjantaina. Torstaina nousi käsiin ja jalkoihin aikamoiset näppylät. Oli kokonaan punainen ja kutisi. Eikun lääkäriin. Perjantain oli sitten miehen kanssa sairaslomalla.

Viikonloppu näytti hyvältä. Lauantaina seikkailtiin junalla ja oltiin lepposasti. Kirppikseltä hain pari lusikkaa askartelutarpeiksi.

Sunnuntaina lähdettiin käymään mökillä. Mies siivosi perähuoneen ja teki siitä tosi kivan! Vähän uudelleen järjestelyä :) Ja laitettiin taulu seinään ja perähuoneeseen verhot! Hyvä me. Käytiin myös kävelyllä. Tie näytti auratulta, vaan sadan metrin jälkeen ei ollutkaan sitä! Oli kuitenkin hyvä tuuri ja sattui sopivasti hankikanto! Siitä on aikaa kun olen hankikannolla mennyt!


Ja sain askarreltua lusikoista koruja. Sormus on valmis. Lisäksi on kolme riipusta odottamassa reijittymistä (mökillä ei ollut tarpeeksi pientä poranterää) ja niistä yksi odottaa vielä hopeasahaa, jos sellaisen saisi lainaksi.


(Olen tänään rasvannut kädet ainakin kolme kertaa, lopputulos ei näytä siltä...)

Viimeyönä pojan yskä sitten räjähti käsiin ja hän yski 6 tuntia putkeen. Nyt on vähän lämpöä, mutta onneksi pahin terä yskältä on mennyt. Ollaan lääkitty sitä kaakaolla ja vedellä. Lisäksi on syöty poppokoonia ja katsottu tottoo (popcornia ja totoroa). Lisäksi toki pekka töpöhäntä, kahteen kertaan. Tv päivä. Poika on kyllä kipeä, ei hän muuten noin rauhallinen ole, makoilee sohvalla peiton alla ja ihailee poliisiautoaan.

Lisäksi olen soitellut lääkärintodistuksen perään, seurannut Japanin tilannetta ja keittänyt mansikka-omenakiisseliä, nam. Ja pessyt 4 koneellista pyykkiä. Ei ainakaan ole liian kuiva huoneilma, pitäisi yskän ja käsiongelman helpottaa ;)

Loppuun vielä pari kuvaa askarteluista:



Sabluunalla painettu rätti. Kuvantoisto harjoitus. Tuli varsin kiva.


Ja housut. Peruskaava siitä samasta peruskirjasta. Kaava oli 100 cm, housuissa taskut, eräänlaiset ainakin. Lahkeet on käännetty ja ommeltu, voi purkaa helposti niin saa 10 senttiä lisää pituutta. Ja lahkeessa on jatkopala. Kangasta oli naftisti, toinen lahje piti ommella kahdessa osassa, mutta päälle sheriffi kangasmerkki ja homma on täydellinen. Jatkos ei näy mihinkään ja niissä on autot kuva!! (Ja kuvan ottaminen mustista velourhousuista on aina yhtä hauskaa)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kivoja juttuja


Pikainen kivajuttu postaus. Sain kivan pikku paketin! Voitin arpajaisissa liput teatteriin kahdelle ja ihanan cd levyn! Oi iloa :)
Nappaan perheen mukaani ja mennään joku viikonloppu nukketeatteriin! :)

Nyt lähden kiireen vilkkaa bussipysäkille! Kirjansidontakeskiviikko! :) Kivoja juttuja molemmat! :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Lapsellani kävi pikkainen vahinko. Käytiin kävelyllä, eli siis minä kävelin ja poika istui rattaissa, tarkotuksena liikuttaa minua. Kotiovella poika vielä naureskeli ja oli nukkuvinaan, tekokuorsasi. Hetken siinä tekokuorsattuaan hän nukahti oikeasti! Nostettiin sänkyyn, riisuin ulkovaatteet, toinen silmä kävi auki, käänsi kylkeä ja veti peiton korvilleen... ;) Toivottavasti nukkuu aamuun, sillä tämä sattui seittemältä! ;)
Katseltiin miehen kanssa leffa ja nyt taijan suunnata itsekin nukkumaan. On ollut puuhakas päivä: aamulla laskiaistapahtuma puistossa, pieni kauppareissu hakemaan makkaraa ja makkaran grillausta kotipihalla. Sen lisäksi aika monta koneellista pyykkiä, ruuanlaittoa ja uunin pesu. Poika oli ihana auttaessaan siinä, hinkkasi tiskiharjalla uunin pohjaa ja oli iloinen saadessaan auttaa :) Hyvä apuri mulla on muutenkin, kantaa pyykkiä koneesta ripustettavaksi ja käy käynnistään pyykkikoneen, osaa säätää vielä ohjelmankin oikein, hyvin koulutettu ;) Lelut paikalleen koulutus on vielä kesken... ;)

Viikonloput on aivan liian lyhyitä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

-Olen jatkanut tuulimyllyä vastaan taistelua ja siivonnut. Ja siivonnut. Ja siivonnut. Epäilen ettei se näy vieläkään missään. Tosin keittiön lattialla on jo matto. Niin ja löysin syksyllä mystisesti kadonneen kurarukkasen.
-Viikonloppuna käytiin Tampereella. Nansolla oli penkojaiset, löytyi paulakukkapaita ja uimapuku, sekä pojalle sitä ja tätä. Saas vaan nähdä koska ehdin testaamaan sen uimapuvun.
-Viikonloppuna myös virkkasin. Kohta, oi kohta, se on valmis. Sitten en virkkaa piiiitkään aikaan mitään. Ehkä.
-Sunnuntaina tultiin mökin kautta takaisin, paistettiin pihalla nuotiolla makkaraa.
-Olen karkkilakossa. Selvisin ensimmäisestä päivästä.
-Väsyttää. Vielä pitäisi siivota keittiön pöytä ja ulkoilla laittamaan auto lämmitykseen ennenkuin nukkumaan pääsee. Ei huvita, kumpikaan.