sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Höyryfestivaali

Käytiin höyryfestivaaleilla.









Ajeltiin höyryjunalla. Vaikka Zetorkin meni meistä ohi, niin kivaa oli. Hieno tapahtuma!

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Ei mennyt niinkuin strömsössä...

Illalla, kahdentoista kieppeillä, ompelin pojalle paitaa. Halusin tehdä siihen nappilistan. Sellaista en ole ennen tehnyt. Ohjeet esille ja tekemään! Ompelen, vääntelen kääntelen ja haa, se onnistui, nappilista syntyi! Ei ehkä kaikkein siistein, mutta nappilista kummiskin! Nepparit kiinni uusilla neppipihdeillä (oi, mikä nautinto!) Viimein levitän valmiin vartalokappaleen pöydälle ja totean että reisillehän se meni.


Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä!

(Ei ihan kaikki epäonnistunut. Ompelin ihan onnistuneet ja toimivat pitkätkalsarit pojalle. Joku vois tässäkin kohtaa pitkää kahjona, mutta kangas huusi tulla kalsareiksi ja kyllä se talvi vielä sieltä! Kuvaa ei saatavilla, koska ennen kuvaamista ne piti sovittaa ja jäivät sille tielleen ja kohta ne on aamupuurossa...)

Poika muuten nukahti illalla seittemältä sohvalle. Kannoin nukkuvana sänkyyn. Mutta se mokoma heräs yhdeltä! Eikä sammunut takaisin. Ensin piti etsiä kadonnutta possua. Olin sitä  jo illalla etsinyt pitkin lelulaatikoita ja sängynalusia. Ei se löytynyt. Jo toinen ilta peräkkäin kun possu on nukkumaan mennessä kateissa. No poika nukahti lopulta parin tunnin jälkeen uudelleen, tunnin sen kanssa olin ite hereillä ja toisen nukuin ja ipana kieppui vieressä. Aamulla possu sitten löytyi lelutyökalulaatikon kannen alta.

torstai 28. heinäkuuta 2011


Mun sormikkaat <3
Ohje drops jonkin verran muutettuna...
Lanka drops alpakka
Kulutus 43 g
Puikot 3mm bambu
Koristuksena nappeja nappilaatikosta

Ohje oli hyvä, en ole ennen sormikkaita tehnytkään. Olisi vaan pitänyt olla mukana reissussa se ohjeen viimeinenkin lause... joku saattaisi ehkä väittää että minulla on kaksi vasenta hanskaa, mutta ei kerrota sitä muille
Myös puikot olisi saanut olla hieman pienemmän, mun käsialalla tulee melko löysää.
Sain kyllä pitkiä katseita neuloessani sormikkaita keskellä heinäkuuta :) Mutta minä pidän niistä ja kyllä se talvi tulee!
:D Ollaankohan me reissattu vähän liikaa tänäkesänä. Poika heräsi, raotti vähän toista silmää ja mumisi "minu koti" käänsi kylkeään ja nukahti uudelleen.
Tunsin itseni alakuloiseksi, mitä olen tuntenut viimeaikoina aika usein, joten päätin piristää itseäni ja tilasin kasan kirjoja! Ne saapunee sopivasti ensi viikolla, kun lomakin loppuu.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Käytiin pojan kanssa kukkasviikoilla katsomassa Herra Heinämäen lato-orkesteria. Sää suosi ja keikat oli hyvät. Kaksi esitystä jaksettiin katsoa. No ensimmäisestä poika ei nähnyt mitään, koska jäätiin takariviin eikä suostunut tulemaan syliin. Toisesta nähtiinkin, kun istuttiin terassilla ja syötiin herneitä ;)


Keikan jälkeen käytiin kylässä pojan kummeilla. Mukava nähdä pitkästä aikaa!

Illalla mies ja poika lähtivät mummilaan ja minä jäin iltakeikalle, kuuntelemaan Tulipaloa. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia. Keikasta ei sen kummempaa sanottavaa, mutta oli kuitenkin tosi kiva päästä keikkaa katsomaan. Keikan jälkeen jäätiin vielä terassille istumaan. Sellaista ei olekaan tullut tehtyä muutamaan vuoteen... Ja tuli todettua että siellä, toisin kuin täällä, bussit on ajoissa. Viimeinen pätkä taittui juosten, Vaikka ei siinä mitään, olisihan tunnin päästä mennyt vielä yksi, illan viimeinen, bussi ;)

Eilen nähtiinkin sitten meitin kummityttö, kasvanut oli hänkin! Niin niillä lapsilla on tapana.

Päivällä ajettiin sitten miehen isälle. Siellä kaivoivat aitan alta mäkiauton ja poika huristeli miesvetoisesti pitkin pihaa. Ja minä kudoin. Mutta siitä myöhemmin, kun päättelykeiju vierailee...

Niin ja nähtiinhän me mustapallerokin!


Ilmiselvästi! Kuvan oton jälkeen se oikaisi itsensä ja kipitti tuhatta ja sataa voikukan alle piiloon :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Valmis!

Olen tehnyt käsitöitä. Stressin laukeamisen merkki sekin lienee, keväällä en saanut aikaan mitään. (Olen myös ostanut lankaa, liittynee samaan)

Pojalle tein syksyksi päiväkotikassin. Ei tarvii sitten aamulla etsiä että missä valkoisessa kauppakassissa ne tavarat tänään onkaan. Siihen kirjoin nimilapun.


Kangaskassi leikattu ihan omilla mitoilla. Pohjassa kulmaompeleet jotka tekee siitä vähän muotoillun. Ne sellaset, poikittain ommellut, semmoset.
Kangas on tukevaa, suoraan fidasta. Ja sitä on vielä, paljon.
Nimilappu on pellavaa. Kuva on jostain japanialaisesta kirjontakirjasta, sillä sen homman ne japanialaiset osaa, kirjonnan ja siitä kirjojen tekemisen. Alla on pojan nimi. Merkin nauha on saksasta (ja siinäkin on paloautoja, huom ;)

Sitten maailman pienin lisää-vain-vauva setti. Pipo, sukat ja tumput. Ja niin pieniä kaikki! Ikinä ole näin pieniä tehny.


Pipo
Koko minimaalinen
Ohje kirjasta sock yarn one skein wonders
Lanka Viking baby ull
Puikot 3 mm bambu
Merkki viron nauhasta napsaistu

Sukat
Koko ihan pikkanen
Ohje sama kuin pipossa
Lanka sama kuin pipossa
Puikot 2,5 mm 15 senttiset nimipäivälahja knit prot <3

Tumput
Koko lähes näkymätön
Ohje omasta päästä (ihan kuin olisi kovin hankalat tehdä... 40 silmukkaa alussa)
Lanka sama kuin muissa
Puikot samat kuin sukissa

Lankaa jäi 2 grammaa 50 gramman kerästä. Kulutus siis 48 grammaa, noin.
Vähän rupes jänskään että riittääkö lanka...

Ompelin pojalle siitä traktorikankaasta pussilakanan. Ja jämistä tyynyliinan. Toisella puolelle laitoin ihan vaan luonnonvalkoista lakanakangasta. Valmistuminen kesti kauan kun välissä käytiin mökillä.
Ei oo kyllä rahallisesti kovin kannattavaa puuhaa, kaupasta saa uusia halvemmalla, mutta ompahan nyt mieluinen.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kesä











*Istutuksia
*Järvellä soutuveneellä
*Suursaalis
*Alennusmyynnit ja nimipäivälahja
*Saunomista
*Yllätyskukkia pihalla

torstai 14. heinäkuuta 2011

Mökkimatkan kohokohtia: ajettiin autolla tasoristeyksestä. Poikahan siis pitää mm junista. Kerrottiin että kohta ajetaan junaradan yli. Mies pikkasen jarrutti ja samalla alkoi varotuskellot soida ja puomi laskeutui. Se oli jännää. Ja nähtiin vielä se junakin joka meni nopeasti ohi.
Illalla mökillä poika leikki junaradalla ja kuului vaan kingkongkingkong kun kuorma-auto ajoi tasoristeykseen ;)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Oltiin pari päivää mökillä. Täällä meillä ei oo satanut, saati ukkostanut kuukauteen. Päästiin mökille ja 10 minuuttia myöhemmin alkoi sade. Pieniä ukkoskuuroja meni ohi koko illan. Ja meijän pieni mökki on todellakin pieni silloin kun siellä on sateella hyvin reippaan kolmevuotiaan kanssa.


Sateen välillä ehdittiin kuitenkin kaataa pari (pientä) puuta, rapsutella pihaa ja löytää mustikoita.

Seuraavana päivänä satoi edelleen ja lähdettiin kylille. Käytiin torilla jossa oli vain pari kojua, ostettiin lihapiirakoita. Lisäksi käytiin kangaskaupassa. Mieskin totesi että vaikkei hän mistään mitään tiedäkään, niin taisi olla hyvä kauppa. Vitsillä totesi että poika tahtoo traktorikangasta, myyjä johdatti meidät hyllylle ja alkoi esitellä traktorikankaita, 6 niitä taisi löytyä, lisäki kuorma-auto, mopo, automatto ja niin edelleen kankaita. Ja paljon. Ostin sitten pussilakanan verran traktorikangasta. Ja lisäksi neppareita, ja vielä vähän, ja vähän vielä. No okei, paljon. Riittänee hetkeksi ;)

Iltasella ajeltiin sitten kotiin. Ukkonen iski päälle 15 minuutin matkan jälkeen ja pidettiin sadetta huoltamon pihassa. Eipä tarvitse autoa pesettää ;)

Tänään käytiin ostamassa kiuas. (Ja melkein sorruin ostamaan kaikenlaista saunatilpehööriä, mutta jos nyt odottas että se sauna on ensin pihassa)

Ja kotona minua odotti pussillinen kaikkea ihanaa!


Uuu! Mutta nyt sen traktorilakanan kimppuun!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Eilen kuumetta ja vatsatautia.

Tänään hieman voimaton olo, mutta käytiin silti aamulla kirppiksellä. Ja siellä minua odottivat hoppatossut!


Niihin tosin pitää vaihtaa pohjat (tässä asiassa pitää konsultoida isää että miten sen hoitaisi...) ja luulen että nämä pitää ajaa sisään märän villasukan kanssa, mutta ei tällä kelillä...

Mullon hoppatossut, uuu, aaa, hoppatossut jeejee! ;)
Ja vielä kun saisi voimat palaamaan.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Eilen Tallinnassa. Käytiin Karnaluksissa, torilla, eläintarhassa, syömässä, rimissä.


Poika sai mummilta ja papalta hinausauton, koska hänellä ei vielä ole sellaista (pojan sanoin ;) legolampun ja värityskirjan, ja vähän namia.

Hän otti laivalla myös itse kuvia, merestä, autostaan. Ja äidistä.




Minä ostin herneitä, kirsikoita ja erinäisiä tarvikkeita Karnaluksista.


Muuten oli oikein onnistunut reissu, paitsi että poika nousi aamulla väärällä jalalla eikä halunnut tehdä mitään, tai halusi, tai ei, tai joo, ei, joo, ei joo, emmä haluu, haluu, väääjäääkäää. Jopa pappa suuttui. Ja paluumatkalla laivassa oli miljoona ihmistä. Lasten leikkipaikka näytti sotatantereelta. Piti keksiä vaihtoehtoista tekemistä laivamatkalla, seikkailtiin siis ympäri hyttikäytäviä ja tehtiin tukikohta erään ikkunan alle, poika sai leikkiä hinausautolla, syödä namiaskin tyhjäksi ja ottaa valokuvia. Ja koska ympärillä ei ollut enää jatkuvaa hulinaa niin poikakin rauhoittui. Se taas oli mun mielenterveyden kannalta oikein hyvä homma. Mutta kyllä seuraavan kerran harkitsen, jaksanko lähteä pojan kanssa mihinkään, *puuh*.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Eilen tehtiin, hups, pieni kauppakierros ja mukaan tarttui vihreää vakosamettia. Tänään ompelin keittiön tuolien pehmusteisiin uudet päälliset. Tuli kivat. Tai siis no, tuoleja on 6 ja päällisiä on vasta 4. Koska kaksi tuolia on jemmassa, niin niiden pehmusteiden päällystämiseen ei motivaatio juuri nyt riittänyt. Mutta valmiista olen iloinen :)

Lisäksi pestiin tänään pyykkiä, ja lisää pyykkiä ja vielä vähän. Varattiin pyykkitupa koko aamupäiväksi. Mutta nyt on puhtaan peitot! Vielä pitää pikkasen tehdä ennenkuin nukkumaan pääsee... esim laittaa lakanat niiihin puhtaisiin peittoihin.

Postissa tuli uusi Moda. Yksi malli sieltä hyppäsi, kaunis huivi. Kaivoin jo langankin esiin mistä haluan sen tehdä! Ehkä tämä neuleplääh tästä helpottaa.

Ja nyt illalla käytiin kaupasta ja ostin kesän ensimmäiset kirsikat! On ne vaan niin hyviä. :)


sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Loma

Torstaina pieni mieheni laittoi lenkkarit jalkaansa, otti pikkuautoja täynnä olevan vetolaukkunsa ja lähti. Kiipesi mummin ja papan autoon, vilkutti nopeasti ja sinne meni. Tuskin on ollut ikävä kotiin, äidillä ehkä vähän poikaansa ;) Lupasivat kyllä palauttaa, ensi viikolla.

Perjantaina oli viimeinen työpäivä tältä kesältä ja käytiin sen kunniaksi ihan baarissa. Moista en olekaan tehnyt piiiitkään aikaan. Oli kyllä oikein mukavaa, vaikka olinkin se tylsä joka lähti ajoissa kotiin.

Eilen käytiin ostamassa laatikollinen mansikoita. Nam. Riitti niitä vielä pakastimeenkin, vaikka sitä epäilin... (tein myös suklaamarenkeja, suosittelen)



Iltasella käytiin hakemassa vielä kaasugrilli, meille uusi. Ja siihen lisää kaasua. Samalla heräteosteltiin pihalle laattoja. Illalla, ilman viilennyttyä normaaliin kesälukemiin, viritettiin grilli ja testigrillattiin makkaraa. Toimii. Ja nyt pihan se kohta jolla ei ole ollut mitään käyttöä ruusupuskien, tyhmän mäen ja pienen koon takia, on hyötykäytössä! Yläpihalle mahtuu siis jopa leikkimään, eikä tarvitse varoa kuumaa grilliä!

Tänään tehtiin rauhallinen kirppiskierros. Vermon kirppiksellä rahat loppui jo ennen viimeistä riviä,  molemmilta ;) (no budjetti ei ollut suuren suuri...) löysin pojalle liikennemerkkejä, epäilen että näitä sekään täystuho ei saa tuhottua ;)



Käytiin samalla vähän marketin alennusmyynnissä, seuraavan koon vaatteita ja vähän jouluhyshysjuttuja. Ihan vielä ei ole paniikkia, mutta kyllä, joulu tulee. ;)

Kaiken puuhailun lisäksi olen ehtinyt virkkaamaankin. Tosin tätä on tehty jo ainakin kuukausi, mutta nyt on valmista! Johku on tehnyt ihania vauvanpeittoja, joten pitihän munkin yrittää.



Mallivirkkaus dropsilta, koko, lanka, sommittelu omia, päättely lainattu Johkulta
Lankana novitan bambu (jonka ne perhanat meni lopettamaan!)
Koukku bambuinen 3mm
Kulutus 417g
Koko noin 85x100cm
Väritys tasan niitä lankoja joita oli kotona
Ja juu ei, ei sille käyttäjää ole, kuhan tein.