lauantai 10. syyskuuta 2011

Koko päivä kutistui neljään tuntiin, mutta ehtihän sitä siinäkin jo jotain.

Ompelin harmaan paidan valmiiksi. Ja lisäsin siihen omppumerkin. On ihanan pehmoinen paita, mutta ehkä olisi pitänyt laittaa pehmoisempi puoli sisäpuolelle. Seuraavassa sitten.


Sitten uskaltauduin saksien kanssa metsolan ihanan traktorijoustofroteen kimppuun! Ja hyvä että uskalsin!


Vielä se on vähän iso, mutta parempi niin, kuin liian pieni. Samalla tein neliöpipon samasta kankaasta. Siihen laitoin sisäpuoleksi marimekon ruskeaa raitatrikoota. Se odottelee hieman viilempiä kelejä. Poika on sellainen hikipää, että lippalakkikin tuntuu olevan liikaa.

Ompelin vielä testiversion poikien boksereista. Kaavaan pitää tehdä muutama muutos, muuten ihan hyvät. Nyt tiedän mihin pikkutilkut voi upottaa ;)
Samoin aloittelin kaulurin kutomista. Ja katselin yhden Hercule Poirot leffan, ne on hyviä.

Tein minä vielä rättirättisenkin. Vaikkei vauvoja olekaan nyt tiedossa niin Tilli Mössönpojan ihanat pannulaput inspiroi tekemään oman :) Aika kiva siitä tulikin. Tilkkusista löytyi kiva kiraffi. Ja nauhalaatikosta paljon kuvionauhoja... ;)


Onnistunut ompelupäivä.

(Ja poika ei pidä saumurin äänestä: "äiti, älä pidä sitä ääntä!!")

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti