tiistai 3. heinäkuuta 2012

Viikonloppuna käytiin Keskiaikamarkkinoilla Turussa. Ensimmäinen, mutta ei viimeinen kerta. Hienot oli markkinat, vaikka matkaseurani uuvahtikin melko pian... itse olisin viihtynyt vielä paljon pidempään. Työnäytökset juostiin aika vauhdilla läpi ja niitä olisin katsonut mielelläni kauemmin. Nyt nähtiin kuitenkin narrit ja taistelunäytös. Ja heposia. Ja myyntikojuja. Ja syötiin makkaraa kaalinlehteen käärittynä (mikä fiksu idea!). Ja poika söi kuorrutettua omenaa. Sää suosi, sade alkoi silloin kun lähdettiin ajamaan mökille :)


Mökillä tehtiin istutus hommia. Sukumökiltä ryöstetyt sireenit istutettiin ja mansikat. Mies meni ympäriinsä työleiri fiiliksellään ja katseli paheksuvasti minua kun loikosin riippumatossa. Aloittelin myös hyvää kirjaa. Nyt toivon mökille koko viikoksi sadetta, että sireenit juurtuisivat ;D

Eilen meidän piti olla aamulla poliisiasemalla ovenkahvassa kiinni, kun lupatoimisto aukeaa. Oltiin 8.50 paikalla, mutta ei ovenkahvassa. Meitä ennen oli noin 20 henkeä. Kymmeneltä oli sormenjäljet otettu, massamurhaaja kuva luovutettu ja nimmarit annettu. 6:n euron lisämaksu maksettu ja passi kolahtaa lähipostiin viikon päästä. Loppukesästä pakkaan ipanan kärryihin, kaverin mukaan ja lähdemme päiväksi Tallinnaan! Jee! Kyllä sen takia kannatti reilu tunti jonottaa :)

Poliisiasemalla käynti oli pojasta jännää, vaikka odotusaika meinasikin ottaa hermoon. Onneksi työkaverilta sain kesälahjan jossa oli tikkareita, sellainen helpotti oloa. Samoin kännykän olin ladannut, ensin pelattiin ängsi pöösiä ja sitten katsottiin youtuupista Pinguja. Välillä pelattiin talonpoikaa kolikolla. Aika paljon ohjelmaa pienellä pojalla pitää tunnin odotukseksi olla. Lopuksi lähdettiin vielä yhdessä jäätelölle.

Ja matkakin oli osaltaan jännä, mentiin näes junalla. Alkumatkassa oli suuri jännitystekijä, kun meidän piti kulkea vaunusta toiseen kolisevan ja nitisevän yhdyssillan kautta, meillä kun ei ollut lippua ja mentiin väärästä vaunusta sisään. Poika pisti neliraajajarrutuksen kun avasin välioven. Kantaen sitten mentiin. Mutta oli se silti aika hienoa, ainakin lopuksi. Paluumatkalla oltiin viisaampia ja ostettiin lippu etukäteen, Kirkkonummen ihanalta rautatieasemalta. Ja kun odoteltiin junan lähtöä, käytiin vielä katsomassa välikköä, paikallaan olevassa junassa, siltikään poika ei suostunut kävelemään siltaa pitkin :D

Tänään on otettu rauhallisemmin. Nukuttiin pitkään, ja minä vielä pidempään, poika katseli sängyssä oktonautteja. Lounaaksi haettiin kaupalta mansikoita ja herneitä. Ja välipalaksi leivottiin muffinsseja.


Sellasia tosi terveellisiä: spelttijauhoja, kaurahiutaleita, vähemmän sokeria ja luomu maitoa. Sisällä yllätyksenä yksi pätkispala. Päällä kunnon turaus kermavaahtoa :D
Ja se terveellisyys karisi viimeistään siinä vaiheessa kun söin ne ylijääneet pätkispalat ;D

Iltapäivää on sitten vietty pihalla. Poika leikki, vesileikkiä, piirteli liiduilla, lakasi pihoja, opetteli lentämään (ihan vielä ei onnistunut, otti mun askartelulaatikosta neljä värikästä sulkaa siiviksi ja juoksi räpytellen pitkin pihoja. Ei noussut ilmaan. Sen verran piti vahtia ettei lähtenyt kiipeämään kovin korkealle siipiinsä luottaen... ;) Mä oon hengannut varjossa ja lukenut lehtiä, kutonut pienen pienen pientä mekkoa (kuva myöhemmin ;) vaihtanut (joulu)koristeet ovikranssista (*nolo*) ja nautiskellut kesälomasta :)


Niin, ja kastellut kesäkukat. Orvokit alkaa taas vihjailemaan että niillä olis kuuma... pitää harkita niille uusi paikka.

Leikkasin myös pojan hiuksia. Olivat kasvaneet taas hurjasti ja valitteli että kun kutittaa. Mikä ihme se kun pää on koko ajan hiessä. Ohensin hyvinkin reilusti. Ja edestä taisin niistää vähän liiankin lyhyiksi, pään paikallaan pysyminen kun oli taas mitä oli. Oon todennut että en viitti maksaa 20 euroa pojan hiustenleikkuusta, kun samanlaisia lovia saan aikaseksi ite. Se pää ei meinaan kauaa paikallaan pysy, leikkas kuka vaan. Sitäpaitsi, pojan pää on tommonen luonnontilainen muutenkin, liehuu ja lepattaa ja taipuisana taipuu ihan mihin suuntaan vaan, paitsi siihen mihin sen asettelee. Itsepäiset hiukset. Sopii omistajalleen ;)

Mummin ohjeella keitettiin tänään kesäkurpitsa tomaattikeittoa. Poika vetäs kaksi lautasellista ja ähisi ja puhisi. Ruuan jälkeen ilmoitti että vetäytyy lepäämään :D Täytyy tehdä uudemmankin kerran kun vastaanotto oli noin hyvä :)

Vielä hetki ja sitten lähdetään mattopyykille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti