sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Viikonlopun olen jatkanut potemista. Eilinen lista toteutui lähes, blogien ja pinterestin sijaan selasin tosin inspiroivia kirjoja :) Ja koska pojat olivat reissussa ja minä yksin (!) kotona, koko päivän (!) polkasin myös saumurin käyntiin.


Ihanimmasta kankaasta ikinä ommellut potkuhousut. Koko 56. Vaikka taitaa olla lähempänä 62 kokoa. Laitoin keltaiset nepparit ja sisäpuolelle on silitettynä kokomerkintä ja teksti "rakkaudella tehty". Sivusaumassa on pieni oranssi apinanauhanpätkä. Tänään surautin (just joo, saumuri temppuili, että se siitä "nopeasta surautuksesta") pienet tumppu tumppuset kaveriksi. Pipoakin meinasin, mutta sitä pitää vielä pohtia. Kangas on ohkasta joustofroteeta. Kaava suuresta käsityölehdestä vuodelta 2000.

Koska kangasta jäi vielä ja se on ihanista ihaninta niin piti siitä tehdä vielä peittokin.


Alapuoleksi ruskea/oranssia trikoota. Ja siihenkin palanen samaa apinanauhaa. Koko on suunnilleen 70x70 cm. Sanoinko jo että kangas on ihanaa? ;)

Valmiiksi sain myös hahtuvapeiton. Ainaoikeaa, virolaista ja ikäväkyllä huonolaatuista hahtuvaa. Välillä hahtuva oheni lähes näkymättömiin ja pitkiä pätkiä piti kutoa kaksinkerroin. Ja välillä piti venyttää kun oli niin paksua. Mutta ihan hyvä siitä tuli. Ja on matkalla vauvan sänkyyn pissasuojaksi. Se odottaa vielä pesua ja lanoliinitusta. Lankaa siihen meni se vähän reilu 200 g ja puikot oli knit pron pyöröt, ehkä 4,5 mm, noissei lue... Ja peittosen väri on herkullinen :)

2 kommenttia: