torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu sitten tuli, vaikka se joulumieli oli hieman kateissa. Hautausmaalla oli lumetonta, mutta hyvin kaunista. Luulen, että tuo kyseessä oleva hautausmaa onkin jopa kauniimpi ilman lunta. Joulusaunassa oli lämmin. Poika oli täpinöissään ja odotti kovasti lahjoja. Neiti ei niinkään, mutta pakettien kiiltävät nauhat ja rapisevat paperit olivat mieleen... ja löytyi paketista jotain mieleistäkin. Lahjoja oli ilmeisesti sopivasti, koska poika jaksoi iloita myös pitkistä kalsareista :) Jouluruoka oli hyvää, kuten aina!

Olin minäkin ilmeisesti ollut kiltti(kin).


Lisäksi sain lisää rasvaa (jaloille ja käsille), erinäisiä kauneustarvikkeita ;) sekä pistorasiahärvelin ja namia. Ja joulumuumimukin (kiitos kulta). Aikas kivoja!

Eilen käytiin kylässä ja illalla lähdettiin vielä ajamaan kotiin. Poika tosin jäi mummilalomalle. Saanee pelata sydämensä kyllyydestä afrikan tähteä ;) Minä opettelen sillä välin joulupukin tuoman pelin säännöt.

Ihan hirveästi en itse tehnyt joululahjoja. Kirjoja annoin muutaman, toivottavasti saajien huumori kesti ;) Ja kahdelle ystävälle villasukat (toiset jo täällä näytetty, kun ennen joulua toimitettiin).


Lankana punaista 7 v nostalgiaa
Puikot 3,5 mm
Kulutus 110 g

Toivottavasti ovat mieluisat.

Itselle olen tässä pari kuukautta jo hiljalleen kutoa kilistellyt (vaikke bambut mitään kilisekään) tumppuja

Näissä on jo valmiiksi reikä! ;) Sopivat pariksi omille villasukilleni :)

Lankana violetti nostalgia 7v
Kulutus 70 g
puikot 3,5 mm bambut
Malli perus, omasta päästä. Lisättynä oikean käden etusormelle älypuhelin reikä ;)

Saimpahan nämä valmiiksi, ennenkuin pakkaset tulevat, jos tulevat... (ulkona 5 astetta lämmintä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti