tiistai 18. tammikuuta 2011

Väsyttää ja sitten iskee kiukku. Eikä asiaa auttanut se että tiputin tuolin varpaalle ja nyt siitä tykyttää. Eikä se, että olisin jo suihkussa, mutta piti vielä pestä koneellinen pyykkiä kun joku pissasi sänkyyn, äidin ja isän sänkyyn! Eikä edes nukkuessaan. Ja sitä ennen pesin neljä koneellista puhdasta pyykkiä. Joo, ei siis työt lopu kun tekee ne kahteen kertaan. No, syy on ihan hyvä: mies, joka pitkällisen pohdinnan jälkeen totesi, että mikään muu ei ole muuttunut kuin pyykinpesuaine, taitaa olla siis tälle uudelle merkille allerginen. Pestään siis vähän aikaa pesupähkinöillä.

Poika on onneksi jo ehjä. Kuume laski ja tänään päästiin hetkeksi pihallekin. Ei niitä päiväunia tosin silläkään saatu, mutta vähän tuuletuttiin kuitenkin.

Postissa olisi paketti, mutta sinne asti en kyllä tänään pääse. Enkä huomennakaan. Huomista varten pitää tänään pakata tavarat, kirjansidonta alkaa ihan oikeasti! :)

Tänään tässä pikkuhiljaa päivänmittaan, niiden pesukoneellisten ja pinaattikeiton välissä kirjoin tylsään kangaskassiin mansikan! Kuva löytyi joululahjakirjasta Doodle stiching, the motif collection. Hyvä kirja muuten. Ja suuri plussa kuva-cd:stä, josta löytyy kirjan mallit. Voi vääntää mallin suoraan oikeeseen kokoon. Kätevää.


Kirjottu kolmella säikeellä, viidellä värillä, niillä langoilla mitä laatikossani on. Ihan kiva se on noinkin, vain ääriviivoilla tehtynä, kirjonta on vielä himppasen harjoitteluasteella... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti