lauantai 27. lokakuuta 2012

Toissayönä satoi ensilumi. Pierunkuori, mutta sen verran että sitä lumeksi kehtasi sanoa. Aamulla kahdeksalta kiskottiin välihousut, villahuivit ja pipot päähän ja lähdettiin puistoon. Poika oli ihan täpinöissään lumesta, tunnin puuhasi ja vieläkin olisi jaksanut, mutta äidin nenä alkoi uhkaavasti palella.

Eilen söin alkupaloiksi suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa. Ja pääruuaksi rosollia ja kinkkua. Venäläis-jouluinen päiväruoka siis ;) poika sensijaan veteli onnessaan kesäkurpitsasosekeittoa. Ja molemmat olivat tyytyväisiä!

Illalla sen sijaan söinkin pitsaa. Hyvää sellaista. Ja hyvässä seurassa. Siitä jatkettiin elokuviin, step up revolution. Ensimmäisen 5 minuutin jälkeen olin sitä mieltä, että ei, ei minun leffani, mutta kyllä se siitä parani. Ihan viihdyttäväkin lopulta. Jatkoimme matkaa, ja poikkesimme baarissa. Jatkoimme matkaa ja päädyimme kuuntelemaan finteligenssiä. Ei ihan mun juttuni. Ei siinä muuten mitään, mutta volyymit niin kovalla, että siirryin istumaan takaseinälle, ja silti korvat soi. Päivän opetus: älä lähde leffaan ilman korvatulppia ;) Ilta oli kyllä kokonaisuutena kovin onnistunut, kiitos osallistuneille :)

Tämä päivä näyttää kauniilta, mutta kylmältä. Ja miehellä on komee viskibasso. Eipä siis mökille, mutta ei hätää, ensi viikolla sataa vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti