Käytiin illalla pojan kanssa lähiluontoretkellä. Oli kivaa. Nähtiin varis, kyyhkysiä, kimalaisia ja paljon koiria. Joku oli syönyt apilan lehtiin reikiä. Eikä sammakonkutu ojassa ollut sammakonkutua, ei tosin vettäkään. Lisäksi nähtiin paljon voikukkia, poimulehden kukkia ja joku virna, liekö hiiren, kukkakirja jäi kotiin. Syötiin namia penkillä. Ja metsässä. Käveltiin pellon laitaa.
Pitäisi käydä useammin. Oli kivaa, vaikka matkaseurani aloitti ensimmäisen sadan metrin jälkeen "haluun kotiin" mantran. Kulki kuitenkin iloisesti eteenpäin kun vähän houkutteli ;)
Olet kyllä tosi äiti. Ajoittain olen ihan vihainen itselleni kuinka helposti lysähdän sohvalle. Tyttö kaipaisi ajoittain paljon enemmän äidin huomiota ja luontoretki voisi tehdä molemmille hyvää. Kiitos vinkistä, ehkä otan joku päivä oikein itseäni niskasta kiinni ja laitetaan tytön kanssa kumpparit jalkaan ;)
VastaaPoistaSohvan vetovoima on ihmeellinen... samoin tietokoneen. Pitää taistella niitä vastaan. Eikä se aina onnistu... eteenkään työpäivän jälkeen.
VastaaPoistaMutta tässä pohdin asiaa, jos haluan että lapseni viihtyy luonnossa, se on vaan vietävä sinne. Ja ne lapsuuden kokemukset muokkaa sitten taas sitä, mitä hän aikuisena ajattelee luonnosta. Joten jos nostais taas takapuolensa koneelta ja lähtisi puuhaamaan jotain ;)