sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Noin, kaksi viikkoa töissä ja sairaslomalle!
Miehellä on ollut kuningasflunssa pari viikkoa ja pitihän minunkin saada osani. Keskiviikkona se alkoi, torstain olin vielä töissä, mutta torstai iltana nousi kuume ja kaulan rauhaset turposivat pingispalloiksi. Soitto töihin ja perjantaiksi sairaslomaa. Perjantaina vastoin kaikkia periaatteitani, vietiin poika hoitoon ja vanhemmat jäi kotiin sairastaan. Tai ainakin melkein, käytiin apteekissa hakemassa troppia ja kaupassa hakemassa ruokaa ja kirjastossa hakemassa viihdykettä. Kotona voitelin itseni vicksillä ja taatusti haisin töihin asti. Mutta kyllä se auttoikin! Eilen olin vielä tosi väsynyt ja nuhainen, mutta tänään olo on ollut kuin eri ihmisellä! Toki vielä vähän nuhaa, eikä ihan nyt koko päivää jaksa ilman pientä lepotaukoa, mutta silti.

Eilen kaikesta sairastelusta huolimatta käytiin vaihtamassa renkaat. Oli hieman pakko, ties taas mikä aamu on tiet peilijäässä. Mun ajotaidolla luistelisin taatusti metsän puolelle. Mökillä oli kylmä, mutta aika nopeasti lämpötila nousi ;)


Pihalla tosin lehdet oli jäätynyt maahan, joten odottelevat siinä kiltisti kevättä. Olin kyllä hieman sekaisin vielä lähtiessä ja lähdettiin sitten hieman soitellen sotaan. Mökillä huomasin että pojalle ei ole yhtään vaihtovaippaa mukana. Eikä vaihtovaatteita lukuunottamatta sukkahousuja jotka ostin matkalta. Äkkiä vaippa pois ja puhelimeen muistutus kymmenen minuutin välein että potalle! Yllättävän hyvin meni. Vain kahdesti kuivattelin housut kaminan edessä. Villahaalari on hyvä keksintö, ei kastunut ulkohaalari! Ei ihan ole vielä pojalle valjennut tämä vaipattomuuden idea. Oltiin pihalla ja muistutus soi, kysyn että onko pissahätä, pitääkö käydä potalla? Ei oo! 25 sekunttia myöhemmin poika jähmettyy keskelle pihaa, hymyilee onnellisena ja toteaa "tuli!" Äiti ei ollut ihan yhtä onnellinen... No hyvää harjoitusta. Toinen vahinko vielä tuli, sekin ulkovaatteet päällä. Sisällä pelkillä sukkahousuilla pomppiessa poika muisti hienosti käydä potalla, eikä tälläkertaa tarvinnut tehdä pyllynpesu reissua metsänreunaan :)

Tänään käytiin koko köörillä kirppiksellä (ei mainittavia löytöjä) ja ostamassa pojalle lisää alushousuja! Salama mcQueen kuvalla tietysti! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti